Kolmesta neljälle ruokailijalle
400g sianlihaa suikaloituna
runsaasti öljyä paistamiseen
Marinadi:
2 rkl soijakastiketta
ripaus suolaa ja valkopippuria
Kastike:
2 rkl etikkaa
2 rkl soijakastiketta
1-2 rkl ketsuppia
1 paprika
1 pienehkö sipuli
1 pienehkö porkkana
1 valkosipulinkynsi
1 tl tuoretta inkivääriä hienonnettuna
1 prk säilykeananasta
Sekoita marinadin ainekset. Anna lihan marinoitua seoksessa vähintään 15 minuuttia.
Kuumenna kattilassa tai pannulla reilusti öljyä, ja paista lihoja täydellä lämmöllä (niin että tirisee) noin 7 minuutin ajan. Lihat tulee paistaa niin kypsiksi, ettei suutuntuma ole sitkeä. Siirrä lihat lautaselle odottamaan, ja valuta ylimääräinen öljy pois.
Valmista kastike sekoittamalla keskenään etikka, soijakastike ja ketsuppi.
Paloittele paprika, sipuli ja porkkana. Paista vihanneksia pannulla öljyssä noin 3 minuutin ajan. Siirrä vihannekset syrjään, ja kuullota pannulla hienonnettu valkosipuli ja inkivääri. Älä ruskista!
Lisää valkosipulin ja inkiväärin joukkoon etikka-ketsuppi-soijakastike, sekä ananaspalat ja puolet säilykkeen makeasta liemestä. Maista kastike ja lisää halutessasi vettä tai mausteita.
Kun maut ovat kohdallaan, lisää kastikkeeseen sianliha ja aiemmin paistetut kasvikset. Anna seokset hautua kannen alla noin 5 minuutin ajan. Tarjoa lisukkeena riisiä.